Cavalierin pennusta haaveilevalle

22.9.2024

OSA I

Hei Sinä cavalierin pennusta haaveileva,

tulin varta vasten pilvenreunalta kertoon Sulle jotain, kun kuulin, että oot harkitsemassa pennun ottamista.

Me ollaan pentuina kyllä kauhean sööttejä pehmopalloja, eikä siitä oo epäilystä, ettetkö heti rakastuis meihin. Onnellisen yhteiselon esteenä on vaan se, että meidän kropat ei kestä aikuiseksi kasvaessa enää elämää ja me voidaan olla tosi kipeitä. Me ei haluttais, että sinuun sattuu katsoa meitä. Me ei haluttais, että joudut itkemään ja menetät paljon rahaa ja yöunes. Me ei haluttais, että joudut luopumaan meistä liian aikaisin. Eikä me haluttais olla kipeitä, vaan me haluttais elää niin kuin kunnon suden sukulaisen kuuluu.

Meillä cavaliereilla on jatkuva, kova migreeni sen takii, että meidän päänupista tehtiin aivan liian pieni. Kuulemma kallon pienentäminen on varsin helppoo, mutta sitä ihminen ei oo viel keksinyt, että miten aivoja sais pienemmiks samassa suhteessa myös... (Lähes) kaikkien minun rotuisten aivot valuvatkin pois sieltä, missä niitten pitäis olla.- Koirien oikeesti sanon sulle, että tuommonen ei oo normaalii ja sattuu ihan kamalasti! Sillä on myös seuraamuksia, mutta en nyt pitkästytä sua kertomalla ihan kaikkee kerralla.

Eräillä meistä ei pysy polvet paikoillaan, vaan polvilumpiot luiskahtelee pois paikoiltaan. Onko sulla mennyt jokin paikka joskus sijoiltaan? Muistatko, miten kipeää se teki? Jos paikat on sulla pysyneet omilla paikoillaan, niin voitko kuvitella kuitenkin, että miltä se paikoiltaan meno tuntuis? Joskus polvia kuulemma leikataan, mutta se on kallista eikä välttis ees auta. Leikkausta ennen ja sen jälkeen meillä on tosi kovat kivut, ja meille voi tulla polviin vanhojen mummojen tautii eli nivelrikkoo. (Naapurin mummo kertonee varmasti mielellään nivelrikostaan, jos tarviit siitä lisätietoo.) Mun mamma tietää mun lisäksi, et vaikka polvi ei oliskaan vielä aivan leikkauskunnossa, on kakkosen polven kanssa eläminen kuitenkin toooooosi rankkaa, kun pitää koittaa pitää omin voimin polvi paikoillaan. Siitä seuraa jumeja ja muuta kremppaa koko kroppaan.

Nivelrikosta puheen ollen voisin valistaa sua kuitenkin vielä lonkista. Meiltä ei niitä tutki paljo kukaan, etkä tuu paljoo tietoo löytään internetin syvyyksistäkään. Mutta kuule: se, että jotain ei oo tutkittu, ei tarkoita, etteikö sitä olis olemassa. Meissä on paljon tavaraa väärin tai väärissä paikoissa, eikä reisiluutkaan välttis oikein istu kaikilla siinä kupissa, jota lonkkamaljaksi kutsutaan. Nimimerkillä kokemusta on. Multa puuttui nimittäin se kuppikin melkis kokonaan. Jotkut ihmiset saattaa sanoo, että me ollaan niin pienii koirii, että meitä ei lonkat vaivaa. Iso tai pieni, saman verran suhteessa kuitenkin on painoo luilla ja nivelillä. Pienen koiran kipu ei oo sen pienempää kuin ison koiran, muista se.

Tästä tuli niin pitkä tarina, että lopettelen tähän ja jätän siskolle ja äidillekin vielä sanottavaa.

Rakkain terveisin 💜

UNNA-PULLA 🐶

OSA II

Hei taas Haaveilija,

siskoni Unnan lailla mäkin heilutan häntääni Sulle täältä koirien taivaasta ja haluan herättää sun huomion.

Unski toi jo monta asiaa esiin, mutta tahtoi, että et läkähdy aivan kerralla, vaan että saat aikaa hieman pureskella meiän kavaljeerien näkökulmaa. Tässä tulee kuitenkin taas painavaa tavaraa. Ole kuulolla! Ja jos sulla on kysyttävää, niin älä epäile ottaa yhteyttä mun sihteeriin.

Unnan terveisistä jo opit, että meiän aivot pursuaa kallon ulkopuolelle ja että monen meistä polvet ja/tai lonkat lonksuu ja et sit muodostuu nivelrikkoo. Unski jätti tahalteen kertomatta vielä meiän sydän- ja silmävioista, enkä mäkään jää niistä nyt jauhaan, vaan agenda on nyt eri.

Tuut kuuleen, että meiän terveyttä parannetaan säännöllisillä virallisilla terveystutkimuksilla.

Miten säännölliset viralliset terveystarkit sitten parantas meiän terveyttä? Tyyliinkö: "Plumpsis, sinulla on polvilumpioluksaatio", ja "toinen plumpsis (sanotaanko vaikka vuoden päästä), nyt olet terve!" - Voi, kunpa se olis noin helppoo! Kaikki voisimme olla terveitä!

Kyl mä tiiän mitä ne oikeesti tarkottaa. Et tarkeista saatu tieto käytettäis hyväks jalostustyössä. - Mä ja moni muu toivottaisiin oikein kovasti, että näin tehtäisiin. Mut tehäänkö? Suurin osa ihmisistä sen tietää, että sanoja enempi puhuu ihmisten teot. Ja ne oikeiden tekojen tekemättä jättämiset on niitä, mitkä mun rodun tilanteessa juuri mättää.

Jalostustietoja sä löydät esim. Kennelliiton jalostustietokannan terveystilastoista. Tilastot onkin tosi hyviä, ja jos sussa on vähääkään tilastotieteilijän vikaa, tiiät myös, että tilastot ei oo yhtä kun kavaljeerit. Tilastoissa ei näy kivut eikä haitat.

Tilastoissa on kuitenkis kaikki Kennelliittoon rekisteröidyt puhasrotuset kavaljeerit. Näitten lisäks on tietty niitä, joita ei oo rekisteröity syystä tai toisesta. Kavaljeeripopulaatio tarkottaa meitä kaikkia kavaljeereja. Ne, jotka meistä tutkitaan, muodostaa otoksen koko populaatiosta. Lisäks tilastotieteissä puhutaan todennäköisyyksistä ja luotettavuudesta jne.: testataan mm. sitä, millä todennäköisyydellä otos kuvaa koko populaatiota ja mikä on virhemarginaali. Nää tilastohommat ei ehken oo niin yksinkertasii, kun jotkut luulee. Se vaatii paljon opiskeluu ja asiantuntijuutta.

Tilastoissa kavaljeerien otos on kooltaan aika pieni, siis siinä mielessä, että se vois olla isompi, kun puhutaan yhestä sairaimmista koiraroduista. Se koostuu lähinnä isi- ja äitikoirista, mutta on siellä näyttelystarojakin ja muita, tunnollisten ihmisten koiria. Muutama kysymys onkin tähän ihan paikallaan: Miks suurin osa ihmisistä ei tutkituta koiriaan? Kokeeko/luuleeko ne olevansa terveen koiran omistajia? Onko ihmisillä tarpeeks tietoo rodusta tai koirista ylipäänsä? Onko ne oppineet jostain, että kotikoira tai koira joka ei tee jälkeläisii, ei tarvii tuloksii? Tietääkö ihmiset, mikä merkitys tutkimuksella on yksittäiselle koiralle? Tietääkö ne ylipäänsä, että tutkimus voi osoittaa oman koiran kipeeksi? Tietääkö ne, miltä koiran kipu näyttää? Pelkääkö ihmiset sitä, jos tulos ei oliskaan mukavaa kuultavaa? Vai maksaako tutkiminen vain liikaa ihmisten kukkaroille?

Tarkeista on tiiettävä aika monta koukeroo: minkä ikäsenä ne kannattaa teettää, millon tulos on pysyvä, minkä ajan välein ne pitäs uusia, mitä mikin tulos tarkottaa jne. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että viralliset tarkkitulokset kertoo vain osan meiän terveydestä. Eikä kavaljeeri pysy vuodesta toiseen samanlaisena, niin kuin et säkään. Meillä ne muutokset vaan voi tapahtua hiukka nopeemmin.

Tilastoja voi käyttää tai olla käyttämättä oman intressin mukaan ihan miten haluu. Joskus niillä voi puolustella terveyttä ja joskus taas kieltää jonkin olemassa olon, kun esim. siitä ei oo tarpeeks dataa (eikä oo välttämättä kiinnostusta myöskään kerätä sitä). Tottahan se on: mitä enemmän dataa, sitä enemmän luotettavuus lisääntyy.

Jotkut väittää esmes, että meiän polvien kanssa olis edistytty jalostuksen ansiosta ja että meiän polvet on terveet (eli arvosanoilla vasen/oikea 0/0) n. 90 %:lla. Huom. Nyt puhutaan otoksesta. Polvitutkittujen osuus rekisteröidyistä onki viimeset 20 vuotta ollut n. 30 %:n luokkaa syntymä-/rekisteröimis-/lausuntovuoden mukaan. Eli n. 70 %:lla ei oo tuloksii.

Edellisestä vielä jatkan, että mistä sen edistymisen sitten näkis, jos sellasta olis tapahtunu? Vai onko tämä jonkin sortin harhautusyritys? Sihteerini nimittäin katsoi jalostustietojärjestelmästä 20.9.2024, että vuodesta 1988 lähtien ollaan oltu muuten samassa tilanteessa eli nollan polvet 90 %:ssa tapauksia, paitsi että otoksen koko on suurentunu ja kavaljeerien määrä vähentyny. 90 % on kuitenkin edelleen 90 %, vaikka sen ottas mistä luvusta tahansa. (Syntymävuosia 2022 ja etiäpäin ei vielä kannata katsoo, mutta sinne kannattaa palata myöhemmin.) Prosentin olis pitänyt suurentua, jos tilanne olis parantunut. Tästä ei voi vetää johtopäätöstä, että polvien tilanne olis parempaan päin. Tiioksi muuten myös, että pieni epäilevä Tuomas on pidettävä tilaston tulkinnassa matkassa, koska siinä näkyy myös nuorten, alle 3-vuotiaitten polvitulokset, kun pysyvänä pidettävä tulos on vasta 3-vuotiaasta etiäpäin. Jos näitä alle 3 v. kavereita ei käytetä lekurin niksautuksessa uuelleen, tilasto näyttää kumminkin poimivan mukaan myös vanhentuneet lausunnot. Siitä ei ole sihteerillä tietoa, että miten paljon näitä tapauksia sitten on ja onko niillä edes mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta.

Onko meiän polvitilanne sitten hyvä? Yhellä koiralla kymmenestä on polvivika. Se on aika paljon se. Ja jos tämä on hyvä tilanne, niin miks polvet valikoitu alun alkaen PEVISAan? Hyvää hyvyyttään? Sattumalta?

Kerroin esimerkin polvista, mutta sama koskee meiän MRI-tuloksia. Paitsi sillä erolla, että dataa ei ole päistä yhtä paljon. Niin, miksi ne ihmiset taas jättikään koiriaan tutkimatta...? Mutta kovasti niitä päitä vaan yritetään isontaa pelkillä terveystarkeilla.

Sen mä haluisin sanoa, että noi viralliset tarkit on minimi, jonka samanhenkiset ihmiset on sopineet keskenään. Meillä on myös virallisten tutkimusten (silmät, polvet, sydän, ensi vuoden alusta MRI) ulkopuolelle jääviä juttui, kuten niitä surkeuden huipentuma lonkkii. Ihmiset tykkää puhua terveistä koirista, koska se on hyvää mainosta itelle ja estää itteekin vaipumasta synkkyyteen. Kaikki ei sitä pahalla kuiteskaan tee, osa vaan ihan tietämättömyyttään.

Tervettä kavaljeeria ei oo olemassa. Mikäli sellainen löytys, mun sihteeri sanoo, että se myöntää ilomielin tän väitteen olleen virheellinen ja kertoo Sullekin asiasta enemmän kun mielellään. Mutta huom! Terveen määritelmään ei riitä vaan sen sanominen, että terve tää mun koirani on eikä sillä koskaan oo ollut mitään vaivaa. Raakaa tutkimustulosta vaan pöytään puhtailla löydöksillä, ja ainakin lonkka- ja selkälausunto vaaditaan. Lisäks eläinlääkäriltä lausunto siitä, että nielussa ei oo mitään ongelmii. Terveeksi toteamisessa eduksi olis olla tehtynä myös gastroskopia, koska meillä tuppaa olemaan probleemia tuolla ruuansulatuskanavassakin. Ja ei sovi unohtaa sitä, että koiran käytöksestä tulee olla pitkältä ajalta selkeää, objektiivista ja dokumentoituu näyttöö. Tämä mahdollisen kipukäytöksen tai muun oireilun poissulkemiseksi, joka niin usein jää koiranomistajilta huomaamatta.

Todistustaakka ei oo sairaitten koirien omistajilla, vaan terveitten.

Jos sä edelleen haaveilet pennusta, sihteerini haastaa sut etsimään kasvattajan, joka

- tiedostaa rodun ongelmien koko kirjon ja sen, että homma ei tuu enää kauan jatkumaan nykymuodossaan

- puhuu ongelmista avoimesta, mitään salaamatta tai totuutta muuttamatta

- teettää PEVISAa laajemmat terveystutkimukset (ainakin lonkka, selkä) ja vaatii samat myös tulevan pentueen isältä

- ei käytä jalostuksessa muita kuin oikeasti ja todistetusti terveitä koiria

- ei yritä väittää sulle, että CM2, SM1 tai SM2 on terveen tuloksia (sanoi neurologi mitä tahansa)

- osaa neuvoa sua terveysasioissa aidosti

- myöntää, jos ei tiedä jotain

- lähtee aktiivisesti selvittämään asioita ja on oppimishaluinen ja -kykyinen

- on empaattinen eikä halua, että koira kärsii

- myöntää virheensä ja oppii niistä

- tuntee omat koiransa 

- ajattelee koiriensa parasta aina sekä

- käyttäytyy kohteliaasti kasvattiperhettä kohtaan myös silloin, kun koira todetaan sairaaksi.

Varmaan sen ymmärrätkin, että me ei voida suositella hankkiin kavaljeerii, ja näillä kriteereillä joko jäät ilman pentuu tai sitten tyydyt vähempään. Vähempään tyytyminen voi kuitenkin tulla Sulle kalliiksi monella tapaa.

Sä tulet kuuleen, et niin ne muutkin koirarodut on sairaita. Se ei oo kuitenkaan oikeutus yhenkään sairaan koirarodun kasvattamiselle.

Sä tuut kuuleen, et ei kaikki kavaljeerit oo sairaita. Älä luota onneen - sitä sulla ei valitettavasti tuu oleen kovista toiveista huolimatta.

Se, että kaikilta rodusta löytyy sama sairaus, ei oikeuta sanomaan koiria terveiks.

Ja jos sulle sattuu sairas kavaljeeri, niin sulle tullaan pahotteleen, et onpa sulla huono tuuri! Tuurilla ei oo mitään tekemistä asian kanssa silloin, kun rikkinäisestä monistetaan rikkinäistä.

Kaikella rakkaudella tämän kaiken Sulle kerron, vaikka tuo sihteeri tuppasi mun tekstiä editoimaan aikasta reippaalla otteella.

Mietithän vielä monta kertaa uudestaan.

Rakkain terkuin 💜

MINNI-PINNI 🐶