Hyvästi, Unna
Nöpönenä, Ketunhäntä, Kirahvikuvioinen tyttö. Unski, Utti, Uppi, Umppa-Lumppa. Unna-Pulla.
Saavuit pienenä koiranalkuna maailmaan ensimmäisenä pentueesta. Vähän ennen juhannusta tulit kotiin asumaan kanssani. Kesä oli lämmin ja ikimuistoinen, täynnä onnea. Kotiutuminen meni hienosti, sillä sinullahan oli mukana mamma ja sisko.
Olit ihan maitovauva. Heti herättyäsi köpsyttelit mamman nisälle, vaikka olisi jo ollut aika luopua imetyksestä. Jos olisit itse saanut päättää, olisitko elänytkin pelkästään äidinmaidolla... Mutta eihän kovasti kasvava pentu enää maidolla pärjää. Ja se imetyshomma jäi ihan omassa tahdissaan pois, turhaan stressasin.
Mammaasi sinulla oli heti alusta erilainen suhde kuin muilla. Te kaksi olitte alusta asti parhaat ystävykset. Sain todistaa useita leikkituokioitanne, ja onneksi niitä on videoitunakin.
Jäit kotona kuitenkin hieman toisen pennun varjoon, mistä syyllistän itseäni lopun elämääni. Sinä olisit ansainnut olla kärkipaikalla, koko ajan. Kun perheessä on erikoislapsi, valitettavasti monesti huomio kohdistuu vääjäämättä enemmän tähän kuin muihin. Siitä terveestä lapsesta ei niin kanna huolta, koska hänen kohdallaan asiat sujuvat. Olen nyt myös sitä mieltä, että kolme koiraa yhdelle ihmiselle on yksinkertaisesti aivan liikaa. Kokopäivätyöläisen aika ja huomio eivät riitä mitenkään. Olen ymmärtänyt myös sen, että hyvää tarkoittavat valinnat eivät johda aina hyvään. Anteeksi! Jos olisin kaiken sen tiennyt, mitä nyt tiedän, elämäsi olisi ollut erilainen.
Olin melko varma, että kun mammasi oli jo niin ihana, että ei ole mitenkään mahdollista, että te pennut olisitte vielä ihanampia. Rakastaisinko teitä? Jumaloisinko teitä, kuten mammaa? Opin, että rakkauden määrä ei ole vakio, vaan se kasvaa. Uusi rakkaus ei ole pois entisiltä, vaan se on ihan uutta, vasta puhjennutta. Ja kyllä vaan, välillä sydämeni pirskahteli ja meinasi ihan haljeta, kun niin paljon sinua rakastin. Kauniista voi tulla kauniimpaa, ihanammasta vieläkin ihanampaa. Mutta pelkkä rakkaus ei riitä, vaikka sen riittäminen onkin ihana ajatus.
Mikä oli se alitajunnastani ensimmäisenä kesänä noussut ajatus, että olet vain lainassa vähän aikaa? Miksi en pitänyt sitä ajatusta aina mielessäni, vaan annoin sen unohtua taka-alalle? Mutta olisinko siltikään oikeasti osannut nauttia tarpeeksi jokaisesta yhteisestä hetkestä? Olisinko koskaan voinut saada sinusta tarpeekseni, sinun turkkisi silkkisestä pehmeydestä, tuoksustasi, silmistäsi, korvistasi, mistään?
Pieni enkeli laskeutui taivaasta piipahtamaan. Enkeli sinä totisesti olit: maailman kiltein, kaunein ja rakastavin olento. Sinä opetit minulle, että kun ojennan käteni, sinä kosketat minua kuonolla hellästi kämmeneen ja kerrot näin rakastavasi minua (aivan kuin susiperheessä, ja tässä yhteydessä paljastan, että sinä olet syyni kirjoittaa). Sinä kutittelit minua kasvoihin ihanalla pikkukuonollasi ja viiksikarvoillasi. Olit aina ensimmäisenä ovella vastassa kotiintulijaa. Sinä luotit minuun. - Koiran rakkaus on ihanin asia, mitä olen saanut kokea. Mutta onkin eri asia, olenko koiran rakkauden arvoinen. Voiko kukaan olla?
Unnan nimi tulee mahdollisesti verbistä 'rakastaa'. Kuinka sattuikin.
Oikeasti minä en usko taivaaseen tai että olisit pienenä enkelinä missään. Minä uskon sen sijaan, että sinä olet tuulen havinassa, puiden lehdissä, kukissa; niillä lenkkipoluilla, joilla yhdessä kuljettiin. Sinä olet muisto. Sinä olet kyynel poskellani; sinä olet ajatukseni, muistoni. Sinä olet kalvava ikävä. Sinä olet poissa, mutta silti olet täällä.
Minä rakastan sinua ikuisesti, pieni täydellinen koirani. Rakkautta minulta ei viedä pois.
Unna 1.5.2022-3.7.2024
